Kokkolan Jymyn joulujuhlassa pääsivät seuran nuorimmat esittämään syksyn aikana opittuja taitojansa. Runsas ohjelmisto oli koottu alle 12-vuotiaista voimistelijoista ja tanssijoista.
Mukana oli myös alle 1-vuotiaita harrastajia, jotka suloisuudellaan valloittivat monenkin vaarin ja mummun sydämen.
Lasten joulujuhla onkin ollut vuosi vuodelta aina yhtä suosittu. Aistittavissa on ollut jännitystä siitä kuinka esitys menee ja tietenkin jokaiselle lapselle on tärkeää saada esiintyä omille vanhemmilleen.
- Lapsille esiintyminen on tärkeää ja sen vuoksi olemmekin tehneet joulujuhlasta pienempien lasten juhlan, jossa he pääsevät esittämään opittuja taitojaan myös läheisilleen, kertoo Jymyn voimistelujaoston puheenjohtaja Pirjo Urpilainen.
Jymyssä halutaan vaalia perinteitä, mutta tänä vuonna puurosta jouduttiin luopumaan ammattikoulun keittiöremontin vuoksi. Tortut ja piparit maistuivat makoisilta tänäkin vuonna.
Ammattikoulun liikuntasali oli tänäkin vuonna ääriään myöten täynnä lapsia ja heidän vanhempiaan ja isovanhempiaan.
Jymyn joulujuhlan juonsivat Petra Peltoniemi ja Sanna Räisänen. |