Delissat kiertopalkinnon kanssa
vasen ylhäältä: Milla Pokela,Oona Peltoniemi, Taija Pohjonen, Jenniina Nikunlassi,Sara Leminen
Vasen alhaalta: Raija-Maija Paavola, Reetta Breilin, Jasmin Rantala, Linnea Salonen, Roosa Mäkelä
|
Kokkolan Jymyn kolme joukkuetta osallistui viime lauantaina Sydän -Suomen alueen Svoli Show-Tanssikilpailuun Valkeakoskella. Tanssikilpailuun osallistui n.450 kilpailijaa. Jouduimme lähtemään oman alueen ulkopuolelle kisaamaan, koska Pohjanmaan aluekilpailut pidettiin Vaasassa harmillisesti seuramme 90-vuotisjuhlapäivänä, toteaa Jymyn voimistelujaoston sihteeri Katiina Nevala.
Kisamatka oli menestys. Kaikki matkalla olleet joukkueet palasivat kotiin kovatasoisista kisoista mitalin kanssa. Kultaa sai Calaxy yli 16-vuotiaiden vapaatanssi -sarjassa ohjelmallaan Painajaistako?. Ohjelman koreografian on tehnyt Sukeina Kotajärvi ja ryhmää ohjaa Cecilia Nykvist ja Sukeina Kotajärvi. Pronssia sai samassa sarjassa QSX tanssillaan The Freaks. Tanssin koreografia ja ohjaus on Sara-Sofia Sarkkisen. Jymyläisten kaksoisvoitto oli todella lähellä sillä hopeaa voittanut Keuruun Naisvoimistelijat sai saman pistemäärän QSX:n kanssa. Delissat-joukkue sai hienosti pronssia 12-15-vuotiaiden vapaatanssissa. Ohjelman nimi oli Hua Mulan ja sen koreografiasta ja ohjauksesta vastasi Anni Urpilainen |